010 806 110 (ark. 10-16) [email protected]

Ei ollut Pertti uskoa korviaan, kun hän Onnenarpaan osallistuttuaan sai tietää voittaneensa hyväntekeväisyysarpajaistemme päävoiton, 18 000 euron arvoiset timanttikorut. Päivä Imatralla ei varmasti ollut sen jälkeen entisensä.

Olimme Pertin voitosta niin innoissamme, että lähdimme toimittamaan voittoa hänelle henkilökohtaisesti kotiovelle saakka. Keli perillä oli talvisen luminen, mutta päävoitto oli Pertille ja hänen vaimolleen varmasti sydäntä lämmittävä.

– En uskonut korviani, kun kuulin voitosta. En ole ikinä voittanut mitään, Pertti kertoi jännittyneen iloisena ojentaessamme voittoa hänelle. Vaimo oli ikäväksemme juuri sillä hetkellä vuoteenomana.

Pertillä oli ollut kirjaimellisesti onnea matkassa, sillä hän oli osallistunut Onnenarpaan ensimmäistä kertaa.

– Ajattelin vain yrittää, ja tietysti se hyväntekeväisyys siinä taustalla sai lähtemään mukaan, Pertti paljasti.

Tavatessamme Pertti oli jo ehtinyt kertoa voitostaan lähipiirilleen, joka oli Pertin lailla ensin epäuskoinen onnekkaasta sattumasta. Voitto oli ehkä uskomaton – mutta uskomatonkin on mahdollista Onnenarvassa!

Onnea, Pertti, ja kiitos, että osallistuit hyväntekeväisyyteen. Se kannatti!